tiistai 19. kesäkuuta 2012

Opiston katutanssimuodostelma etsii ensi kaudelle uusia tanssijoita!

Haemme kovasta treenistä ja kilpailemisesta kiinnostuneita jatko- ja edistyneen tason tanssijoita aikuisten sarjassa kilpailevaan muodostelmaan. Emme välttämättä edellytä katutanssien tuntemusta, tärkeintä on halu oppia uutta ja kehittyä tanssijana sekä kyky toimia ryhmässä. Hakijoiden on oltava vuonna 1999 tai sitä ennen syntyneitä. Muodostelma osallistuu huhtikuussa 2013 järjestettäviin katutanssien SM-kisoihin sekä mahdollisesti muihin tapahtumiin ja kilpauiluihin. Harjoitusajat ovat lauantai- ja sunnuntai-iltoina, minkä lisäksi tanssijoilta edellytetään vähintään kahta katutanssituntia viikossa.

 Jeee! Haluatko olla osana tätä possea ensi kaudella!?

Audition järjestetään 25.8 klo 18.30-21.00 Taiteen talolla. Klikkaa itsesi tästä Fb-Eventtiin.

Auditioniin ei tarvitse ilmoittautua etukäteen. Tulethan paikalle kuitenkin
viimeistään klo 18, sillä yhteistä lämmittelyä ei ole. Tieto ryhmään pääsystä kerrotaan samana päivänä, treenit alkavat jo seuraavalla viikolla. Maksuista voi kysyä  opiston toimistolta.

Katutanssimuodostelma on 8-24 hengen tanssiryhmä, joka nimensä mukaisesti
  tanssii eri katutanssilajeja muodostaen samalla kuvioita tanssijoista. Ryhmän valmentajina toimivat pitkään lajeja opettaneet Niina Palm ja Tea Huovinen, jotka ovat esiintyneet ja kilpailleet menestyksekkäästi sekä Suomessa että ulkomailla lähes vuosikymmenen ajan. Vuoden 2012 saldona olivat kaksi SM-pronssia (katutanssimuodostelma, aikuisten sarja ja hiphop pienryhmä, aikuisten sarja) ja Show of the Year -hopeaa (muodostelma, yleinen sarja).

Komeat pronssipokaalit!!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti