torstai 19. syyskuuta 2013

Esittelyssä: Mia Ihaksi



Miia Ihaksi opiskelee viimeistä vuottaan Oulun seudun ammattikorkeakoulussa, josta hän valmistuu tanssinopettajaksi keväällä 2014. Tätä ennen hän on opiskellut tanssia mm. Västra Nylands folkhögskolanissa Karjaalla sekä Lahden Hot Club tanssikoulun kehitysryhmässä. Syksyn 2013 hän on päättöharjoittelussa Helsingin tanssiopistossa. Miialla on kokemusta monista tanssilajeista ja hän on treenannut päämäärätietoisesti eri tyylejä katulajeista klassiseen balettiin. Tällä hetkellä hän mieltää päälajeikseen show- ja nykytanssin.

Vuodesta 2011 lähtien Miia on kuulunut Tanssikollektiivi B -ryhmään, joka voitti Performing Arts kisojen pienryhmien Suomen mestaruuden 2011.  Vuonna 2012 ryhmä sai FDO:n tanssingaalassa toistaiseksi suurimman koskaan jaetun stipendin ja Performing Arts kisoissa 2013 saavutettiin hopeaa.

Miia opettaa vuodenvaihteessa kahdella kurssilla; lyyrisen jazzin sekä showtanssin tiiviskursseilla 27.12.2013–4.1.2014. Lisätiedot tiiviskursseista löytyvät nettisivuiltamme.

Lisäksi muutamat tanssiopiston nuorten ja teinien ryhmät saavat nyky-, jazz- sekä showtanssin lisäkoulutusta syyskuun alusta joulukuuhun asti Miian johdolla. Näiltä kaikilta ryhmiltä on tulossa esitys tanssiopiston perinteisiin joulunäytöksiin joulukuussa 2013.

Tanssinopettajana Miia haluaa ensisijaisesti rohkaista oppilaitaan heittäytymään ja ylittämään itsensä. Hän painottaa tunneilla tanssillisuutta koreografioiden lisäksi myös tekniikkaharjoituksissa. Paljon kiinnitetään huomiota myös oppilaideni ilmaisuun ja henkilökohtaisen tanssijapersoonan löytämiseen. Miian tunneilla on rento ja avoin tunnelma, vaikka siellä treenaankin aina täysillä!

maanantai 2. syyskuuta 2013

Tanssiteatteritunnit alk. ti 17.9.




Hauskat ja innostavat tanssiteatteritunnit palaavat jälleen opiston ohjelmaan!


Nämä aikuisten alkeistunnit sopivat myös eri tanssilajien harrastajille, jotka haluavat päästä hyödyntämään omaa tanssillista luovuuttaan ja kehittämään ilmaisullisia taitojaan. Tunneilla pääsee kokeilemaan erityylisiä tanssisarjoja, joiden kautta tanssija saa uppoutua monenlaisiin rooleihin ja tunnelmiin. Tunnit sisältävät tanssi- ja teatteri-improvisaatioharjoituksia sekä kompositiotehtäviä, joissa pääsee testaamaan omia luovia taitojaan.

Liikkeellisiä aineksia ammennetaan niin teatteritanssin, nykytanssin (moderni ja jazztanssi) kuin baletinkin maailmasta. Työskentelyn tukena käytetään myös tekstiä, musiikkia, kuvia sekä erilaisia teemoja. Ryhmä valmistaa esityksen kevätnäytökseen. Edellinen aikuisten tanssiteatteriryhmä esiintyi lisäksi myös Taiteiden yössä.

Tanssiteatteriryhmän opettajana toimii Hanna Haartemo (tanssitaiteen maisteri 2005, tanssinopettaja AMK 2000). Idea tanssiteatteritunneista syntyi alkujaan halusta tuoda vastapainoa tekniikkapainotteisille treenitunneille sekä kiinnostuksesta kehittää oppilaiden ilmaisullista rohkeutta. Hanna Haartemo on toiminut tanssijana teatteri- ja oopperaproduktioissa sekä työskennellyt koreografina, näyttelijänä ja ohjaajana teatteri- ja videoteoksissa. Helsingin tanssiopiston opettajakuntaan hän on kuulunut vuodesta 2003.

Tuntinumero: 13820
Tiistaisin 19.45–21.15 Taiteen talolla (TAT1), ensimmäinen kerta ti 17.9.

(Aikuisten alkeistunneille voivat osallistua myös teinit alk. 12 v.)