tiistai 8. marraskuuta 2011

Tilaa uusille tanssileikkijöille Kannelmäessä!

Kannelmäen nuorisotalon tiloissa, Kanneltalon alakerrassa (Klaneettitie 5) ja aivan juna-aseman vieressä toimii pieni, mutta aktiivinen  4-5 – vuotiaiden tanssileikkiryhmä maanantaisin klo 17.15-18 (tunnin numero on 11430).

Tanssileikissä on hauskaa!

Tunneilla tutustutaan leikinomaisessa muodossa tanssin perusteisiin, työskentelyyn ryhmässä, parin kanssa ja yksitellen. Opitaan hahmottamaan muotoa, tilaa, musiikkia ja rytmiä sekä omaa kehoa, kehonosia myöten suhteessa tilaan ja toisiin tanssijoihin. Fyysis-motoristen harjoitteiden lisäksi tuntiin sisältyy runsas luova aines, joka johdattaa lasta löytämään oman kehon ilmaisumahdollisuudet. Olemme tähän mennessä harjoitelleet vastakohtia -  suuri-pieni, suora-kiemura, tiukka-löysä sekä tanssineet niin syksyn lehtien kuin nauhojen kanssa. Tunti antaa valmiudet jatkaa niin esibaletin kuin luovan tanssin ja nykytanssin parissa.  Vaikka ryhmä aloittikin jo elokuussa, ehtii vielä hyvin mukaan. Ryhmä esiintyy keväällä 2012 Tanssiopiston kevätjuhlanäytöksissä Suomalaisella Yhteiskoululla. 


Opettajana toimii Laura Poikolainen
Tunti 11430 pidetään maanantaisin klo 17.15-18 Kannelmäen nuorisotalolla.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti