perjantai 13. kesäkuuta 2014

Haku uudelle erikoiskoulutusluokalle 16.-17.8.2014


10–12-vuotiaitten erikoiskoulutusluokka "Silmut"


Helsingin tanssiopisto aloittaa syksyllä 2014 uuden erikoiskoulutusluokan vuonna 2005–2007 syntyneille nuorille (7-9-vuotiaille). 

Oppilaat tälle luokalle valitaan lauantaina 16.8. ja sunnuntaina 17.8. Kasarmitorin studiossa (Kasarmikatu 19, torin puoli) järjestettävien näytteiden perusteella. Tiistai-iltana 19.8. on vara-aika niille oppilaille, jotka eivät pysty osallistumaan näytteeseen viikonloppuna. Ennakkoilmoittautuminen on välttämätön ryhmäjaon takia.

Aikaisemmat tanssin varhais- tai perusopinnot ovat suositeltavia. Uudella luokalla oppitunnit ovat ensimmäisenä vuonna kolmena päivänä viikossa (ti-ilta, to-ilta ja la-aamu) keskustan toimitiloissa. Uutta luokkaa tulevat opettamaan klassisessa baletissa Noora Kuurne ja nykytanssissa TiiaHämäläinen.

Erikoiskoulutuksen jatkoluokille voi myös hakea. Pyrkijällä tulee olla suoritettuja klassisen baletin opintoja siten, että hän pystyy etenemään luokan mukana.

Lukuvuonna 2014–2015 erikoiskoulutusluokkien ikäryhmät ovat:
7-9-vuotiaiden luokka, alkaa elokuussa 2014, haku 16.–17.8.2014
10–12-vuotiaat, luokka toiminut kolme vuotta, tunnit neljänä päivänä viikossa
13–15-vuotiaat., luokka toiminut kuusi vuotta, tunnit viitenä päivänä viikossa
15–18-vuotiaat, luokka toiminut yhdeksän vuotta, tunnit kuutena päivänä viikossa

Tiedustelut ja ennakkoilmoittautumiset:
28.7.2014 alkaen ma-to  klo 8.30–12.30 puh. 0400-512059/rehtori Leila Sillantaka.

Myös Maria Baranova on opiston ek-luokkien oppilas. Nykyisin hän tanssii solistina Suomen Kansallisbaletissa.


TAUSTAA
Helsingin tanssiopisto aloitti vuonna 1974 tanssista innostuneiden, liikunnallisesti lahjakkaiden lasten ja nuorten erikoiskoulutuksen. Varsin moni koulutuksen läpikäynyt on jatkanut opiskeluaan alan korkeakouluissa tai sijoittunut suoraan tanssijan ammattiin.

Opetus on luokkamuotoista ja noudattaa tanssin perusopetuksen laajinta opetussuunnitelmaa antaen valmiudet ammatillisiin jatko-opintoihin. Kuusi ensimmäistä vuotta tanssiteknisenä pääaineena on klassinen baletti ja täydentävänä pääaineena nykytanssi, myöhemmin voi valita myös nykytanssipainotteisen ohjelman. Lisäksi koulutukseen kuuluu muita tanssitekniikoita, kuten esim. karakteritanssi, steppi, afro, oheistietous sekä oleellisena osana esiintymiskoulutus. Oppitunnit ovat neljänä ensimmäisenä vuonna kolmena – neljänä päivänä viikossa, tämän jälkeen pääsääntöisesti viitenä ja myöhemmin kuutena päivänä viikossa. Kesäleirit kuuluvat myös ohjelmaan, opettajina vierailijoita kotimaasta ja ulkomailta, samoin lukuisat matkat maamme eri tanssitapahtumiin.







Ei kommentteja:

Lähetä kommentti