maanantai 15. huhtikuuta 2013

Tunnelmia Tanssien kohti kevättä -näytöksestä


Unikohtaus baletista Don Quijote

Viikonloppuna 6.-7.4.2013 tanssittiin jälleen erikoiskoulutuksen perinteinen Tanssien kohti kevättä -näytös kulttuurikeskus STOAssa, Itäkeskuksessa. Lavalle nousi tanssiopiston neljän erikoiskoulutusluokan lisäksi ystävyyskoulumme tarttolaisen Ida Tantsukoolin oppilaita sekä koulumme opettajien Taru Ahon, Anniina Ala-Mattisen, Marjut Jaatisen, Mari Koposen, Tiina Putuksesn ja Nadja Theodoropouloksen oppilaita.

Erikoiskoulutusluokat esittivät näytöksissä uutta ohjelmistoaan, jota oppilaat olivat tiiviisti harjoitelleet kuluneen kevätkauden aikana. Isompana uutena kokonaisuutena nähtiin Stanislav Beljajevskyn koreografioima Unikohtaus baletista Don Quijote, jonka puvut oli suunnitellut Erika-Tuulia Turunen. Numerossa tanssivat ylimmän luokan oppilaiden lisäksi 14–16- sekä 11–13-vuotiaiden  erikoiskoulutusluokkien oppilaat.

Näytöksessä esittivät myös Berliinin Tanzolymp-kilpailussa helmikuussa  13-15-vuotiaiden ikäsarjassa palkitut Anna Westerholm (15 v., kolmas sija) ja Kira Hilli (13 v., neljäs mitalisija) kilpailuvariaationsa.

Lauantain näytöksessä Ida Tantsukoolin oppilaat toivat näyttämölle omat taidokkaat esityksensä. He esittivät seuraavat numerot: Joutsenlammen Pienet joutsenet,  Pas de trois´n  baletista Pähkinänsärkijä sekä joukon variaatioita.

Ystävyyskoulutoiminta on alkanut vuonna 1997 ja sen jälkeen on vierailtu melko säännöllisestii puolin ja toisin sekä vaihdettu juonkin veran ohjelmistoa. Vierailu oli lämminhenkinen, ja koulun johtaja Tiit Lilleorg kiitteli tanssiopiston rehtoria Leila Sillantakaa oppilaitosten välisestä yhteistyöstä. Hän esittikin Helsingin tanssiopistolle jälleen kutsun vastavierailuun Tarttoon.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti