keskiviikko 10. huhtikuuta 2013

Arktiset askeleet tanssikatselmus Oulussa



Tanssiopiston 15–16-vuotiaitten nykytanssin workshop-ryhmä vieraili esityksellään ”Vimma” Arktiset askeleet tanssikatselmuksessa Oulussa 22.–24. maaliskuuta.

Arktiset Askeleet on valtakunnallinen tanssitapahtuma, joka on järjestetty Oulussa vuodesta 1985. Kaikkien tanssilajien kirjoa käsittelevässä tapahtumassa on keskitytty joka toinen vuosi lastentanssiin ja joka toinen vuosi peruskoulun seitsemäsluokkalaisten ja sitä vanhempien tanssiin. Vuoden 2013 tapahtuma oli niin sanottu laaja tanssikatselmus, joka oli tarkoitettu tanssikoulujen ja -yhteisöjen tanssinharrastajille, erikoiskoulutuksessa oleville tanssijoille sekä tanssin ammatillisessa koulutuksessa oleville opiskelijoille.

Matkapäiväkirjaa reissusta kirjoittivat tanssiopiston oppilaat Pihla Alenius, Heidi Hattunen, Carola Jäderholm, Saara Kunelius, Emmi Luoto, Lahja Merenlahti, Ronja Nilsson, Marianne Pulkkinen, Taika Rautiainen, Inkeri Saarenaho, Emilia Seppänen, Kaisa Syrjänen, Suvi Taimisto ja Kia Äikäs


Matkapäiväkirja: Vimma Arktisissa askeleissa 22.–24.3.2013
Koimme jännittävän ja tanssintäyteisen maaliskuun viikonlopun Oulussa. Tanssikatselmusta oli odotettu ja Vimma -teosta harjoiteltu nimensä mukaisesti suurella vimmalla. Mukana matkassa oli tanssiopiston neljätoistahenkinen joukko tanssijoita, heidän kanssaan Vimman luonut opettaja Emmi Kahilainen sekä muutama huoltaja. Tämä ryhmä rämä sai hädin tuskin nukuttua yöjunassa kohti Oulua, tunnelma oli intoa kupliva. Katselmus oli arvokas kokemus, sillä Vimma tanssittiin energisemmin kuin koskaan. Esiintyminen katselmuksessa ja muiden esitysten näkeminen tekivät mielenkiintoisen viikonlopun. Opimme, saimme kokemusta ja liikutuimme upeasta tanssista. Vimma-tytöt saivat rutkasti hienoa palautetta esiintymisestään, joten ei muuta kuin varmoin askelin eteenpäin kohti uusia tanssihaasteita!

Perjantai 22.3.2013
Arktiset askeleet kutsuu!
Tapasimme kaikki rautatientorin isojen valotaulujen alla puoli kymmenen aikaan. Jännittyneinä siirryimme junille päin. Oliko edessä yö vanhassa vai uudessa junassa? Kävelimme laituria pitkin kohti uutta junaa ja hyttejä.  Jaoimme huoneet ja asetuimme aloillemme. Tässä nyt kirjoittelemme ja fiilistelemme tulevaa viikonloppua. Tätä on odotettu pitkään ja kaikki ovat todella innoissaan tulevista päivistä.

Tunnelma korkealla!


Lauantai 23.3.2013
Juna saapui Ouluun noin kello 8.00. Oltiin väsyneitä junamatkasta, mutta innoissamme tulevasta päivästä. Saavuttuamme Oulun kouluun, heitimme tavaramme luokkaan ja söimme luokassa eväitä.

Ennen varsinaista esitystä meillä oli valoharkat ja söimme hyvän ja runsaan lounaan koulun ruokalassa. Vielä esitystä ennen kirjauduimme sisään Cumulus-hotelliin ja jätimme matkatavaramme omiin huoneisiimme. Rupesimme laittamaan hiuksia ja meikkejä esityskuntoon. Palasimme takaisin koululle vaihtamaan esiintymisasuja. Jännitys iski vasta kulisseissa lämmittelyn jälkeen. Oltiin kolmansia näytöksessä, joten vuoromme tuli nopeasti. Musiikin alkaessa soida jännitys vain kasvoi, mutta itse tanssin alkaessa jännitys haihtui ja sen tilalle tuli rentoutunut ja energinen fiilis. Ennen kuin huomasimmekaan, tanssi oli jo loppu ja olimme kulisseissa lavan ulkopuolella hengästyneinä, mutta iloisina.



Esityksemme jälkeen menimme yleisöön katsomaan muita esityksiä. Esitysten taso oli tosi korkealla ja ne olivat mielenkiintoisia sekä hienosti koreografioituja. Pitkän päivän jälkeen ainoa toiveemme oli lämmin ruoka. Ruoka tuntui ihanalta ja täytti vatsamme. Täysillä vatsoilla osa meistä meni vielä uimaan ja saunaan, ja osa jo hotellihuoneisiin lepäämään rankan, mutta jännittävän ja hauskan päivän jälkeen.

Sunnuntai 24.3.2013
Aamulla heräsimme kymmenen aikoihin ja ahdoimme vatsamme täyteen aamiaista. Tämän jälkeen menimme pakkaamaan tavaramme ja valmistauduimme hotellista lähtöön. Väsyneinä saavuimme koululle, tavaroidemme kanssa ja menimme seuraamaan loppugaalaa suurin odotuksin.

Esitykset olivat todella hyviä ja oli mukavaa nähdä muiden teoksia myös.  Loppunäytöksen taso oli kova tanssitekniikan kohdalla, mutta myös esitysten omaperäiset teemat ja toteutukset olivat vieneet monet loppunäytökseen saakka. Esitykset, jotka olivat mieleenpainuvimpia, olivat mm. ”Romanssi”, jossa tanssittiin todella kauniisti tunnettuun suomalaiseen musiikkiin, ja ”Esmeralda”, jossa 13-vuotias tyttö tanssi soolon todella hyvin.

Mahtavan loppunäytöksen jälkeen haimme eväitä yli kuuden tunnin junamatkaa varten. Hyppäsimme junaan. Junamatka oli mukava ja kaikille jäi hyvä fiilis reissusta. Toivottavasti pääsemme ensi vuonna uudestaan!






Ei kommentteja:

Lähetä kommentti