maanantai 6. helmikuuta 2012

Kajaanin koreografiakatselmus 2012

Perinteinen Kajaanin koreografiakatselmus käytiin 21. kerran 35 asteen paukkupakkasissa Kajaanissa lauantaina 4.2. ja sunnuntaina 5.2. Tähän Uudet tanssit –tapahtumaan oli 144 esikarsintaan saapuneesta tallenteesta valittu mukaan 42 esitystä.

Tapahtuman tavoitteena on koota yhteen tanssi-ihmisiä, antaa tanssijoille mahdollisuus esiintyä, tavata toisiaan, nähdä muiden tanssia sekä saada palautetta omalle työlleen. Tapahtuman avulla halutaan myös tuoda tanssille lisää myönteistä julkisuutta ja kasvattaa tanssiyleisöä.

Opistosta tapahtumaan osallistui tällä kertaa 20 nuorta tanssijaa opettaja Noora Kuurneen ja rehtori Leila Sillantakan johdolla. Kuusi ylimmän luokan oppilasta tanssi Anandah Konosen klassisen koreografian Niebla ja 10-12 vuotiaitten Hyrrien erikoiskoulutusluokka esitti Mari Koposen nykytanssikoreografian Ninjat. Ninjat olivatkin katselmuksessa kovilla, kun neljä tanssijaa sairastui ja estyi osallistumasta. Kajaanissa näyttämöllä oli 16 tanssijasta vain 12.  Nopeaa nappaamiskykyä päästiin harjoittelemaan, kun paikat ja laskut menivät uusiksi.

Ninjat, SYK Kevätnäytöksessä 2011, Kuva: Johanna Tarvainen

Katselmuksen arvioijina työskentelivät tanssipedagogi ja opetusneuvos Marketta Viitala (Helsinki/Pyhäjärvi), tanssitaiteilija Timo Sokura (Helsinki), tanssitaiteilija Kira Riikonen (Joensuu), muusikko Tapani Komulainen (Kajaani), kriitikko Anita Oertel (Pyhäjärvi) ja tanssinopiskelija Arttu Väänänen (Helsinki). Arvioijat näkivät teokset tietämättä, kuka on ollut koreografi ja ketkä teoksessa tanssivat, heille ilmoitettiin vain teoksen nimi ja siinä mahdollisesti käytettävä musiikki. Koska kilpailemisen asemesta on haluttu korostaa katselmuksen tapahtumaluonnetta, ei koreografioita asetettu varsinaiseen paremmuusjärjestykseen, vaan koreografioille jaettiin erisuuruisia stipendejä.

 Upea Niebla palkittiin jälleen!, Foto SYK joulunäytöksistä, By: Johanna Tarvainen
Niebla valittiin mukaan katselmuksen loppunäytökseen ja palkittiin 400 euron stipendillä ja Ninjat saivat kunniakirjan. Lisäksi opiston opettajan Marianne Rouhiaisen Tanssiopisto Sonja Tammelalle tekemä nykytanssikoreografia Kvintetti esitettiin loppunäytöksessä ja palkittiin samoin kunniakirjalla. Myös opiston opettajan Säde Niemen Lahden tanssiopistolle tekemä steppikoreografia Kolmas silmä sai kunniakirjan.

-Leila

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti