maanantai 26. maaliskuuta 2012

Bye Bye BUS!

Hyvät oppilaat: Ikäväksemme ilmoitamme, että vakuutusyhtiö Fennia on saneerauksen takia irtisanonut Helsingin tanssiopiston vuokrasopimuksen kiinteistössä Kansakoulukatu 1 A (BUS-studiot). Haikeudella hyvästelemme yhden loistavista studioistamme, jossa olemme toimineet vuodesta 1985 lähtien.

Pitkällisten neuvottelujen tuloksena olemme onnistuneet saamaan käyttöömme 26.3. alkaen, Aleksanterin teatterin tanssisalit, jotka vapautuivat juuri sopivasti Ruotsalaisen teatterin saneerauksen valmistuttua. Nämä tanssia varten rakennetut peilisalit olivat aiemmin kansallisbalettimme ja oopperan balettioppilaitoksen käytössä.

Loppukevään BUS- tunnit siirtyvät siis Aleksanterin teatteriin. Muutos jää pysyväksi kevätlukukauden 2012 loppuun saakka.

 Sisään Alteen mennään Bulevardin puolelta, pikkuovesta, jonka takaa löytyy mm. vaksin koppi, mistä voi ekalla kerralla kysyä kordinaatteja pukuhuoneeseen ja tanssisaleihin. Kumpaankin on myös olemassa selkeät opasteet, joten perille löytää varmasti!
Ihan oven edessä on raitiolinja 6:n pysäkki.

Aleksanterin teatterin tarkka katuosoite on Bulevardi 23-27. Aulassa on vahtimestari, joka opastaa
pukuhuoneisiin ja saleihin. Saapuessasi paikalle ensimmäistä kertaa on hyvä varata hieman enemmän aikaa, jotta ehdit rauhassa orientoitua uuteen tilaan.

Toivomme ettei paikanmuutos aiheuta sinulle hankaluutta.
 Mukavia treenaushetkiä perinteikkäässä Aleksanterin teatterissa!

-Johanna/hto

4 kommenttia:

  1. Moi!

    Tuleeko tuntien tarkemmista sijainneista, siis saleista, tietoa johonkin? :) Aleksanterin teatterissa kun saleja on erilaisia!

    Itselläni on huomenna aamulla balettitunti, joka on aikaisemmin pidetty bussulla - olisi kiva tietää, mihin sitä suuntaa aamusella! :D

    VastaaPoista
  2. Tulossa ovat ihan pian, Lukkaria päivitetään parhaillaan! :)

    -hto

    VastaaPoista
  3. Lisäksi Vaksi opastaa tarvittaessa oikeaan saliin.
    -hto

    VastaaPoista
  4. Ja EM yrittää ennättää tulijoita vastaan että päästään samaan saliin kaikki

    T. EM

    VastaaPoista